perjantai 29. marraskuuta 2013

Joululahjat hoitajille

Halusin keksiä jotain pientä joululahjaa pojan hoitajille, joita on yhteensä viisi. Löysin tällaisen kivan videon, josta ajattelin tehdä hoitajille tuollaiset kaakao-vaahtokarkkipurkit. Ehkäpä tavallisen kaakaojauheen sekaan voisi raastaa vaikkapa tummaa suklaata tai vaihtaa osan kaakaojauheesta tummaan kaakaojauheeseen... Hmm, pitää mennä tekemään kenttätestejä!


sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Jouluinen sisustus

Meidän perheessä jouluvalmistelut aloitetaan jo marraskuussa. Joulu näkyy aluksi lahjapaperikasoina siellä täällä, sitten kynttilöiden poltteluna ja jouluvalojen tuikkimisena. Lopulta kotona tuoksuvat sekä piparit että joulutortut. Vaaleat kesätekstiilit vaihtuvat punaiseen, kultaan ja tummansiniseen. Ruokapöytä saa ylleen mummon tekemän värikkään pöytäliinan ja mieheni yrittää saada selville joululahjatoiveitani.

Ihme kyllä tänä vuonna olen hieman myöhässä jouluvalmisteluissa. Olen nimittäin yrittänyt metsästää netistä pellavaisia verhoja keittiöön ja olohuoneeseen, mutta kaikissa tulee vastaan joko väri tai koko. Nämä Elloksen verhot ovat tähän mennessä löytämistäni verhoista kauneimmat:


Tykkäisin myös tällaisista pitkistä verhoista, mutta ikävä kyllä ne eivät taida sopia ainakaan keittiöön:


"Sori kulta, palkka meni jo..."

Mutta jouluhan on vain kerran vuodessa!