keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Breaking bad

Olen nyt ihan koukuttunut loistavaan sarjaan nimeltä Breaking bad. Aivan loistava sarja, joka kertoo kemian opettajasta, joka alkaa keittää metamfetaniia koska saa kuulla sairastavansa tappavaa syöpää.

Erityisen hyvän roolin päähahmon ohella tekee Aaron Paul nuorena kriminaalina huumediilerinä Jessenä.
Suosittelen tätä ehdottomasti kaikille hyvän draaman ystäville, äärimmäisen koukuttava!


perjantai 12. kesäkuuta 2015

Kolari aloittaa loman

Apua, tänään oli muuten aika pelottava tilanne kun ajoin töistä kotiin.. Ajoin ensimmäistä kertaa elämässäni kolarin! Se oli ikävä kyllä omaa huolimattomuuttani, olin niin ajatuksissani ja innoissani siitä että tänään alkoi loma, joten en yhtään huomannut kulman takaa tulevaa autoa! Onneksi ei käynyt pahasti - ei minulle eikä toiselle osapuolelle! Auto tosin otti lommoa aika pahasti ja piti hinausauto hommata paikalle.

Mutta olipa kunnon säikähdys! Ei auta haaveilla liikenteessä, niin se vain on. Korjaamisen ei pitäisi onneksi tulla kauhean kalliiksi kun veljeni sattuu olemaan mekaanikko. Hän alustavasti katsoi, että ainakin uusi pakoputki on pakko hommata ja jotain muitakin osia, mutta hän lupasi halvalla laittaa auton taas kuntoon.

Osat saa onneksi kätevästi hommattua nettikaupasta autovaraosat24.fi joten eipä tästä tarvitse sen enempää murhetta ottaa. Se on hyvä jos kolarista selviää pelkästään rahanmenolla!

Huonomminkin olisi voinut käydä kuten tästä videosta näkee!